Korhonen: Itsenäisyyden lyhyt historia ja Eu-Suomen koko kuva
Ojapelto: Ahneuden aika
Poikkinainen: Järki ja tunteet

Ari Ojapelto: Ahneuden aika

Suuryritykset tuottavat meillä ennennäkemättömiä voittoja, mutta työttömyys vähenee lähinnä tilastokikkailuilla. Talouden kasvun ympärillä pyörii uskonnollinen hurmos, ja silti samalla ainoa kansalle tarjottu tulevaisuuden visio on vaatimus jatkuvasta säästämisestä.

Hoetaan: hyvinvoinnista on tingittävä nyt, jotta tiukkoina aikoina oltaisiin kilpailukykyisiä.

Kilpailukyvyn paranemisesta huolimatta työpaikat siirtyvät maasta toiseen halvimman työvoiman perässä. Pääoma käyttää teknologian avulla ylintä valtaa maailmassa.

Ahneuden aika viiltää auki julkisen keskustelun kulissit. Tämä yli 650-sivuinen teos on perusteellinen ja laaja selvitys viime vuosikymmenien yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta kehityksestä, sen syistä ja seurauksista.

Ari Ojapelto luo tarkkanäköisen ja hätkähdyttävän vision menneisyydestä tähän hetkeen ja tulevaisuuden vaihtoehtoihin. Sillä vaihtoehtoja on ollut ja tulee olemaan, vaikka talouden ja politiikan eliitti muuta väittääkin.

Ahneuden aika on painava puheenvuoro, kutsu ja lähdeteos uudenlaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kirjoittajana talouden toisinajattelija Ari Ojapelto. Mies, jonka lamavuosien kohukirjasta,
"Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä," on sanottu, että se oli oman aikansa ainoa kirja, jonka ennustukset osuivat oikeaan.

Keijo Korhonen: Itsenäisyyden lyhyt historia ja Eu-Suomen koko kuva

5.3. julkistettiin Helsingissä professori Keijo Korhosen, entisen ulkoministerin ja Suomen YK-suurlähettilään uusin teos, "Itsenäisyyden lyhyt historia ja Eu-Suomen koko kuva".
"Suomi on luopunut itsenäisyydestään - siis omasta päätösvallastaan - Euroopan unionin hyväksi kaikissa tärkeimmissä asioissa...
Suomi on alistanut jokapäiväiset ulkoasiansa Eu:n johtovaltaan. Yhdistyneissä Kansakunnissa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä on Unionin jäsenmaiden politiikka yhtenäistetty. Suomesta on jälleen tullut mitätön shakkipelin sotamies, joka uhrataan kun tarvitaan...

Nykyinen johtajasukupolvi maan kaikissa valtapuolueissa on perin juurin Eu-korruptoitunut. Uusi johto ja uusi eliitti ovat välttämättömiä, jos Suomi aikoo jäädä kansakuntana henkiin."
Nämä ovat muutamia lyhyitä lainauksia Keijo Korhonen sisällöltään ja tyyliltään loistavan 223-sivuisen teoksen monipuolisesta annista.
Korhosen teos on timantinkirkas analyysi, jonka lukeminen on sekä nautinto että tienviitta tulevaisuuteen. Kirjan viimeisessä lauseessa hän luonnehtii teostaan "testamentiksi suomalaisten nykyiselle sukupolvelle, ja tuleville".
Oma, maamme nykytilaa kuvaava lukunsa on Korhosen erinomaisen teoksen julkaisuhistoria. Hän tarjosi sitä julkaistavaksi kustannusliike Otavalle ja Gummerukselle. Kumpikin piti käsikirjoitusta hyvänä ja oivallisena, mutta ei halunnut ottaa sitä julkaistavakseen, koska sillä ei kustantajan mielestä olisi lukijakuntaa Suomessa. Kun teos nyt kuitenkin pääsi ilmestymään VS-kustannuksen toimesta - mistä kiitos vallanpitäjiä pelkäämättömälle ja kaikkien rehellisten suomalaisten kunnioituksen ansaitsevalle Antti Pesoselle - saamme pian nähdä, pitääkö suurkustantajien väite paikkansa.
Oman arvioni mukaan kirjalla tulee olemaan runsaasti kiinnostuneita ja kiitollisia lukijoita. Suurkustantajilta puuttui paitsi rohkeus teoksen julkaisemiseen myös siitä kieltäytymisensä todellisen syyn kertomiseen. Piilosensuuri sekä suomalaisen demokratian alasajo ja rappio ovat nekin maamme EU:hun liittämisen surullisia seurauksia.

Esittelyn on kirjoittanut Ilkka Hakalehto, joka on fil. tohtori ja poliittisen historian dosentti.

Kirjan takakansi:

Poikkinainen: Järki ja tunteet


TAKAKANNEN TEKSTI:

  EU-Absurdistanin osavaltio Suomi on paikka, jossa Martti Tiuri syö matala-aktiivisia ydinjätteitä aamiaismurojen seassa, maan johtava päivälehti määrittelee itsenäisyyden lisääntyväksi epäitsenäisyydeksi, rikkaita kannustetaan antamalla heille lisää rahaa ja köyhiä ottamalla entisetkin pois.

Maan suurinta äänenvaimentajaa kutsutaan Keskustapuolueeksi, Nato on parempaa kuin Viagra ja vihreä on puolestaan sairaaloisen vallankipeyden tunnusväri. Menoa seuraa korkeuksistaan vaakunaeläimeksi ylennetty Ruokolahden leijona.

Poikkinaisen pakinakokoelma Järki ja tunteet on häijynhauska ja suorapuheinen, mutta myös surumielisen tarkkanäköinen teos. Poikkinainen kurkottaa myös tulevaisuuteen ennustamalla Suomea Natoon vievän pyörityksen askelkuviot.

VAROITUS:Tämä kirja sisältää virallisten normien vastaista ajattelua!

Kirjan sivulle 7 0n lipsahtanut pieni, mutta merkittävä virhe. Poikkinaisen nettiosoittesta puuttuu yksi i-kirjain.
Oikea osoite on: poikkinainenpakinoi.blogspot.com

Järki ja tunteet –pakinoiden kirjoittaja Poikkinainen kertoo olevansa monessa suhteessa perin juurin tavallinen suomalainen.

Asun keskikokoisessa kaupungissa, olen keski-ikäinen, keskituloinen ja keskimittainen. Uskoisin olevani varsin perusihminen siinäkin suhteessa, että olen opiskellut ja tehnyt työtä vailla kovin suureellisia tulevaisuudenhaaveita. Olen elänyt ihan tavallisen mukavaa elämää, vaalinut ihmissuhteita, harrastanut ulkoilua ja lukemista, maksanut veroni, äänestänyt vaaleissa ja kironnut poliitikkojen härskiyttä. Vaalien aikaan poliitikkojen arvosteleminen on täällä kahvipöytäkeskusteluissa yhtä hyväksyttyä kuin säästä puhuminen: kaikki tekevät sitä. Vaalien välillä vaietaan, tapahtui mitä hyvänsä. Ja tämä piirre suomalaisessa kulttuurissa alkoi vuosien mittaan kummastuttaa minua: onko kyse muka kansanluonteesta vai mikä saa aikaan tällaisen hiljaisuuden? ääneen sanottavia – tai oikeammin huudettavia – asioita kuitenkin riittää, niitä on kertynyt vuosi vuodelta enemmän, kun maata on hivutettu sisä- ja ulkopolitiikassa suuntiin, joita monet eivät usko vieläkään mahdollisiksi. Raa’an markkinaliberalismin ujuttaminen vallitsevaksi yhteiskunnalliseksi arvoksi on kuitenkin tapahtunut tosiasia, samoin vähittäinen puolueettomuudesta ja itsenäisen valtion asemasta luopuminen. Kaikki tämä ilman kansalaiskeskustelua, ilman että näitä asioita olisi nostettu esille yksissäkään vaaleissa päätettäväksi.

Poikkinainen kertoo, että nykytilanteeseen havahtuminen nostatti ensin pettymyksen ja kiukun tunteita.

Tässäkin suhteessa uskon olevani hyvin tyypillinen suomalainen. Ihmiset täällä ovat monissa asioissa todella valveutuneita, mutta kun he törmäävät politiikan todellisuuteen härskeimmillään, useimmat kiukustuvat – ja kääntävät politiikkaan pettyneinä huomionsa johonkin muuhun. Tämä on inhimillistä, sama kävi omassakin mielessä moneen otteeseen: olkoon, pitäkööt tunkionsa. Käsien nostaminen jättää kuitenkin pelikentän niille, jotka ovat asiat nykyiseen tilaan ajaneet, ja se tuntui kaikkein huonoimmalta vaihtoehdolta. Päädyin siihen, että aloin muokata havaintojani ja pohdintojani pakinoiden muotoon. Aloin julkaista niitä blogeissa nimimerkillä Poikkinainen. En miettinyt, kuinka moni ihminen pakinoitani yleensä lukee, asioiden ääneen sanominen tuntui tärkeimmältä. En kaipaa itselleni julkisuutta, ainoastaan mahdollisuuden sanoa mitä ajattelen tärkeiksi kokemistani asioista. Tietysti näkyvyys, ajatusten levittäminen kiinnostaa minua, mutta en osannut juuri keskittyä siihen puoleen, keskityin kirjoittamiseen. Kun kirjoitukseni alkoivat sitten saada lukijoita ja niitä julkaistiin joidenkin sanomalehtien palstoilla, olin tietysti myönteisesti yllättynyt.

Ajatus kirjan julkaisusta yllätti Poikkinaisen.

Kun kustantaja otti minuun yhteyttä ja ehdotti pakinoista koostetun kirjan julkaisemista, olin hetken todella hämmentynyt. Tunsin itseni toki imarrelluksi, mutta päällimmäinen ajatukseni oli se, voiko kaltaisellani tuntemattomalla, kirjallisten ja mediapiirien ulkopuolelta tulevalla ihmisellä olla todella jotain sellaista sanottavaa, että se kannattaa painaa kirjaksi? Sisältö on joka tapauksessa ainoa syy tämän kirjan painamiseen, ei sitä myydä kasvoilla eikä iltapäivälehtijulkisuudella. Kun kustantaja vakuutti olevansa vakavissaan, suostuin ilomielin, mutta samalla mieltäni painoi entistä raskaampana tietoisuus tämän maan keskusteluilmapiirin kuoliosta. Jos minunkaltaiseni rivikansalaisen havainnot yhteiskuntamme tilasta ovat riittävän kiinnostavia valveutuneen pienkustantajan painettavaksi, toimituksissa ja toimittajakouluissa ympäri maan kannattaa todellakin katsoa peiliin ja punastua. Jotkut – tässä tapauksessa useimmat – eivät ole tehneet töitään ollenkaan. Päädyin siis samaan asetelmaan, joka sai minut aloittamaan blogikirjoittamisen: ihmettelemään tässä maassa vallitsevaa hiljaisuutta ja sen suojissa tehtäviä konnantöitä. Edelleen on myös niin, että jokainen lukija on arvokas, ja olen kiitollinen siitä, että en kääntänyt katsettani pois politiikasta, vaikka se helposti vaikuttaa tarjoavan vain pettymyksiä toisensa jälkeen. Politiikka on liian tärkeä asia jätettäväksi poliitikoille ja heidän etujaan sylikoirana vahtivalle valtamedialle.

Poikkinaisen blogi: poikkinainenpakinoi.blogspot.com